Rahaa vasten ei voi tehdä mitään kunnolla, mutta ongelmat on myös paljon helpompi havaita kun jokin on rikki.
On tähän liittyviä härdellejä varmasti ollut pitkin maata.
Tää oli mennyt multa kokonaan ohi, kiitti.
Luulis että pelaa, mutta odottelemme tuloksia jännityksellä. Olisi tosi hyvä päästä tässäkin venäjästä eroon.
Onko mitään käsitystä käytetäänkö maailmalla muualla länsimaista polttoainetta venäisen tilalla ja voisiko tällä kokemuksella saada sitäkin rahahanaa ja vaikutusvaltaa käännettyä pienemmälle
Luulisi olevan juttuja joita jopa yhden isomman kunnan kannattaisi tehdä itse ja sit jakaa muille. Tyyliin avoin koulukirja.
Lisää saa, kohta nähdään tuliko järkevät. Aina on riski grynderin mahtiideoille. Noinkohan tuossa on joku parkkipaikkanormi?
Edit: karkeimmat kirjoitusvirheet
En kokonaan sulkisi pois mahdollisuutta että joku on keksinyt etsiä jotain elektroniikkaa noista.
Mutta ehkä niistä voi koittaa ujuttaa joku haittakoodi vesilaitoksen sisäverkkoon odottamaan muita operaatioita. Kävisin aika tarkalla kammalla systeemit läpi
Hyvältä näyttää
Liekö se piuha Ruotsiin edelleen huollossa
Mulle on kans ihan sama mitä raadolleni tehdään. Olen kuitenkin ymmärtänyt hautajaisten olevan yhteisölle tärkeitä, sen kannalta tuo kaukolämpökattila on ehkä vähän haastava. Perinteet voisi toki olla vähän vähemmän määkiviä.
Toisaalta nyt kun mainitsit niin ihan kuin muistaisin jonkun krematorion siirtäneen hukkalämpöä kaukolämmöksi
Muuten olen sitä mieltä että hautaukselle pitäisi olla polku jossa ei missään kohtaa tarvitse millään tavalla sekaantua mihinkään uskonnolliseen yhteisöön. Krematoriot esimerkiksi voisi olla hyvinvointialueiden vastuulla
Luulevat olevansa ovelia ja säätävänsä samalla sekä sisäpolitiikkaa parempaan suuntaan, että kiusaavansa sopivasta pienempiä läntisiä valtioita.
Sisäpolitiikassa diktaattorit tarvitsee uhkia, jotta vahvalle johtajalle on tarvetta, tämä voisi olla yksi osa tuon tarpeen rakentamista.
Ulkopoliittisesti tämä näyttäytyy minulle ekspansionistisen imperiumin normi säätönä, aina pitää olla jotain tekeillä koska maailma on nollasummapeliä ja pinta-ala ratkoo pissimiskisat
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) vahvistaa Ylen tiedot. TNT-räjähteiden tehdashankkeessa on mukana myös liittolaismaita.
Musta sisällössä ei ollut mitään nopeaan aikatauluun viittaavaa. Voisko tästä tehdä koe projektin jossa testattaisiin kuinka nopeasti oikeesti homma saadaan liikkeelle?
Sananvapaus on yksi niistä käsitteistä joka vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta kun sitä alkaa pohtimaan tai yrittää käyttää niin siinä on aika paljon nyansseja.
Omalla kohdallani ongelma ei ole niinkään etteikö saisi aika vapaasti imaista käsityksiään, vaan kuulijajoukon pienuus tai olemattomuus. Lisäksi niistäkään, jotka tavoitan ei yleensä kovin monet ole kiinnostuneita. Tämä ei nähdäkseni rajoita sananvapauttani, mutta harmittaa toki muuten. Joskus vaikuttaa niillä joilla kuulijakuntaa on ollut tai on, menevän sekaisin se sanominen ja kuunteleminen. Ei ole mikään uusi havainto, mutta ajattelin mainita
Veikkaan rakennettavan tuulivoimaa paljon ja sitten syntyy käyttöä joka pystyy joustamaan, osa ehkä jonkinlaista prosessiteollisuutta. Varmaan myös siirtoyhteyksiä. Ei taida kuitenkaan olla mitään yhtä ratkaisua vaan paljon pieniä ja keskikokoisia. Lisäksi joskus vaan kärvistellään pari päivää kalliin sähkön vuoksi ja harvemmin viikko.
Sähköpotkulautojen painot on käsittääkseni nousseet kun niistä on haluttu tehdä toimivampia ja kestävämpiä
Jos on pakko soittaa niin laita etukäteen tiedoksi mistä numerosta aiot, muuten on oma vika jos ei waa yhteyttä. Ei kai kukaan soita takas tuntematomaan numeroon?
En muista tämän kaltaisissa jutuissa koskaan kerrotun palkkaa
Kyllä hallitukset aina kuuntelee yhteiskuntaa, mielipidetiedusteluja, lobbaajia ja sellaisia. Tämä hallitus ehkä enempi niitä rahakkaiden lobbareita kuin jotkut toiset. Lakot on vaan tapa tehdä mielipiteen voimakkuus näkyväksi enkä näe siinä ongelmaa sen enempää kuin uhkauksissa siirtää liiketoimintaa ulkomaille.
Muuten olen sitä miltä että termin poliittinenlakko käyttö lehdistössä mainitsematta rahakkaiden lobbareita on puolueellista
Jos rata on kaksi kilometriä pitkä ja jos se on vielä leveäkin niin minäkin voisin osua, siis rataan
Itse olen ihmetellyt suomettumisen jämiä; keskustelussa ei ole ollut lainkaan mukana vaihtoehtoja valmistautumisesta rakentamaan oma ydinase lyhyehkössä ajassa, oma ydinase tai ydinaseen omaamisen tekeminen epämääräiseksi.
Useammasatakin syystä itse kallistun näiden osalta ei vaihtoehdon kannalle. Mutta olisi mukava saada esimerkiksi kustannusarvioita. Voi olla että keskustelun pitäisi olla pitkälti akateemista strategispolittiisista syistä, mutta se pitäisi käydä
VR perui tiistaina kaukoliikenteen junavuorot ratavaurioiden vuoksi. Myös keskiviikkona osa junavuoroista perutaan, osa korvataan busseilla.
Hyvä kun menivät turvallisuus edellä. Nyt miettimään miten järjestelmästä saadaan vähemmän hauras.
Itse ainakin kuolaan pelkästä ajatuksesta päästä rakentamaan kaikkiin juniin radan kunto anturointi, jonka data kerättäisiin reaaliajassa. Varmaan niitä on jo tehtykin jossain päin maailmaa
Ne varmaan näkyis ja kuuluis enempi jos joku niiltä jotain kyselisi. Muutaman kerran olen lehdessä nähnyt haastateltavan, mutta valtakunnan ykkös mediat taitaa mieluummim haastatella ministeriä.
Mä en ole ihan varma että markkinoissa on mitään isoa vikaa. Jos joku haluaa tasaisempaa hintaa niin sitä saa sopivalla sopimuksella ihan kohtuu hintaan. Miksi laittaa muut maksamaan siitä? Jos jotain halutaan tukea niin sille kannattaa antaa rahaa, jolloin se voi itse päättää milloin käyttää rahat kalliiseen sähköön ja milloin pitää rahat ja säästää sähköä.
Jos jotain pitäisi tukea niin itse näillä tiedoin tukisin puolustusvoimia, jotta voitaisiin rakentaa tuulivoimaa itä- Suomeenkin jatai siirtoyhteys Ruotsiin jonkin ison merituulipuiston läpi. Voisi tietty laittaa jotain väliaikaisia (vero)tukia hajautetun akkusäätövoiman liikkeelle saamiseksi. Nämä vaan herkästi kalliita.
Halvinpina ja kaikkein toteuttamiskelpoisimpina pörssisähkön hinnat ilmaiseen julkiseen jakeluun jolle taataan standardi muoto ja kahden tai kolmen päivän ilmainen pörssisähkön hintaennuste samaan tyyliin. Vaikein ennustettava osatekijä lienee tuulivoiman tuotanto ja sen ydin tulee kai kuitenkin julkisin rahoin ilmatieteenlaitokselta.
Martin Scheinin on yksi niistä joiden juttuja luen koska se jostain syystä ärsyttää minua ihan älyttömästi
Erityisesti vähenivät nuorten aikuisten liikennekuolemat, eikä kuolonuhreista yksikään ollut alle 15-vuotias.
Jotain positiivista. Trendistä arvaisin kysessä oleva oikea muutos. Hyvä me
Koronatapaukset ovat lisääntyneet kuluvan syksyn aikana ja myös sairaaloissa koronapotilaiden määrä on kasvanut.
Eikö oikeasti ole mitään keinoa saada näitä rokotuksia hoidettua nopeammin? Varmaan on osa väestöä jolla siihen menee pidempään, mutta suurin osa voitaneen rokottaa melkoa nopeasti. Ja sen voiko rokottaa nopeasti pystynee päättelemään etukäteen.
Jotain koulujen liikuntasali reservin lääkintämies ja ilta yhdistelmää haen